Entä jos lähtisit kohti sitä, mistä haaveilet?

Tässäpä on nyt uusien valmennussivujeni ensimmäinen blogipostaus, tervetuloa muutoksen seikkailuun mukaan!

Aloitan yhdestä oman kasvuni ja valmentajuuteni keskeisimmästä ajatuksesta, joka on peräisin Paulo Coelhon Alkemistista (Sanna Pernun suomentamana):

Hän tiesi, että hänen oli päätettävä, halusiko hän sen, mihin oli tottunut, vai sen, mistä haaveili.

Uskon vankasti siihen, että jokainen meistä voi päättää omasta elämästään ja valita suuntansa – vaikka se ei olisi ihan helppoa, niin jokainen askel oikeaan, oman sisimmän kanssa linjassa olevaan suuntaan on kaiken vaivan arvoinen.

Monesti olisi helppoa mukavuuden ja miellyttämisen halusta jäädä ihmettelemään siihen kohtaan, elämäntilanteeseen, suhteeseen tai bisnekseen, johon elämä on sattunut meidät kuljettamaan, mutta silti takaraivossa saattaa höpötellä se pieni ääni, joka muistuttaa, että oikeastaan haluaisit olla joku muu, että pystyisit parempaan, että vahvuutesi, lahjasi ja intohimosi pääsisivät paremmin esiin jossain aivan muualla.

Yrittäjäksi ryhdyttyään myös pian huomaa, että tapettiin sulautuminen ja kynttilän piilottaminen vakan alle ei rakenna sellaista liiketoimintaa, joka unelmanasi oli yritystä aloittaessasi. Jos sinua ei nähdä ja kuulla, asiakkaasi eivät löydä sinua, osaamistasi ja palvelujasi. Voi olla valtava haaste rohkaistua näkyväksi ja antaa osaamisensa ja upeimman itsensä loistaa maailmalle. Sekin haaste on kuitenkin tehty voitettavaksi!

Mistä sinä haaveilet? Kuka haluaisit olla – tai kuka sisimmässäsi jo tiedät olevasi, vaikka sen esiintuominen ehkä joskus arveluttaa? Kenelle voisit sanoa sen kerrankin ääneen? Mistä asioista luopuminen vapauttaisi sen energian ja loisi sen vapaan tilan, jossa uutta pääsisi syntymään?

Mihin sinä olet tottunut? Millaiseen identiteettiin? Millaisiin arkirutiineihin ja millaisiin ajatuksiin, itsestäsi ja muista? Millaisiin kiirehtimisen ja levon tapohin? Ovatko ne sinulle hyväksi, nautitko niistä ja tuovatko ne elämääsi myös iloa ja keveyttä? Oletko tottunut kuuntelemaan itseäsi ja keskittymään olennaiseen, vai opetteletko niitä vielä?

Monesti me sisimmässämme kyllä tiedämme, mitä haluamme ja aavistamme, mitä reittiä sitä kohti kannattaisi lähteä kulkemaan. Viime kädessä kaikki on tahdostasi kiinni, päätöksestä, että tänään on se päivä, jona matkasi kohti uutta alkaa, vaikka et tarkasti tiedä, mihin lopulta päädyt.

Yksi tärkeimmistä asioista on, että ympäröit itsesi hyvillä ihmisillä, jotka nostavat, kannustavat ja innostavat sinua loistamaan, ajattelemaan upeita ja rohkeita ajatuksia sekä tarttumaan niiden kanssa tuumasta toimeen.

Paras aika lähteä matkalle on aina tänään – olet lämpimästi tervetullut syksyn yksilö- ja ryhmävalmennuksiin, joista voit lukea lisää näitä sivuilta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *